Luoma-aho mukana Suomen älykkäin kylä -kilpailusssa

Ilkka Julkaistu 05.09.2018 10:58 

Neljä eteläpohjalaista kylää mukana Suomen älykkäin kylä -kilpailussa

Suomen älykkäin kylä -kilpailuun on ilmoittautunut 32 kylää eri puolilta Suomea. Mukaan on uskaltautunut myös neljä kylää Etelä-Pohjanmaalta.

Nämä kylät ovat Kauhavan Ruotsala, Kauhavan Alakylä, Alajärven Luoma-aho ja Lappajärven Karvala. Kilpailuun etsittiin kyliä, joilla on tahtoa ja tarvetta lisätä elinvoimaa, aktiivisuutta ja innovatiivisuutta. Pärjätä nyt ja tulevaisuudessa.

Suomen älykkäin kylä -polun tarkoituksena on auttaa ja kannustaa kyliä etsimään älykkäitä, esimerkiksi digitalisaatiota hyödyntäviä, ratkaisuja tämän hetken ja tulevaisuuden haasteisiin. Älykäs kylä on sellainen, joka aktiivisesti etsii uusia ratkaisuja palveluiden tuottamiseen esimerkiksi terveydenhuollon, koulutuksen, ruuan ja energiantuotannon, liikkumisen, vähittäismyynnin, harrastustoiminnan ja kulttuurin saralla. Älykkäät kylät on yhteinen teema Euroopan unionissa.

Suomen älykkäin kylä -kilpailun järjestää Suomen maaseutuverkosto (maaseuturahasto) yhteistyössä rakennerahastojen (ESR, EAKR), meri- ja kalatalousrahaston, liikenne- ja viestintäministeriön, Maaseutupolitiikan neuvoston, Kuntaliiton ja Suomen Kylät ry:n kanssa.

Vaikka tärkeintä on kehittyminen, on Suomen älykkäin kylä toki myös kilpailu. Voittajakylä valitaan asiantuntevan raadin päätöksellä vuoden 2019 lopussa. Valinnassa kriteereinä ovat muun muassa palvelujen saatavuuden lisääntyminen ja tason nousu, idearikkaat ratkaisut ja aktiivisesti osallistuvien kyläläisten määrä.

Kilpailuun osallistuville kylille on 1,5 vuoden aikana tarjolla ohjausta, esimerkkejä ja vertaistukea.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *